Tuhkaamolta - avoimesti

Uurnan materiaali

Perjantai 23.6.2023 - Satu

Onko uurnan materiaalilla väliä?

Olen kirjoittanut aiemminkin uurnan valinnasta, mutta halusin palata aiheeseen uudelleen. Miksi? Koska materiaalilla on väliä. 

Arviolta noin puolet meillä käyvistä asiakkaista on valinnut uurnan nettisivuiltamme etukäteen. Yksi valitsee uurnan jonkin tietyn värin perusteella, toiselle ekologisuus on tärkeämpi seikka. Kolmas on sitä mieltä, että ihan sama... mökille haudataan kuitenkin.

Puuta vai "puuta"?
Koska kannatan tässäkin asiassa ehdotonta rehellisyyttä, kerron aina asiakkaille kunkin uurnan hyvät ja huonot puolet. Puukuitu-uurnia en mainosta puisina, koska HDF-levy on ominaisuuksiltaan täysin erilainen kuin täyspuinen. Ero on helppo hahmottaa, kun vertaa mielessään puukuidusta tehtyä ja täyspuista huonekalua. Toinen on hankintahetkellä edullinen ja kaunis. Toinen kestää vuosikausia ja sen voi halutessaan vaikkapa maalata uudelleen. Puinen uurna on kestävää, mutta usein melko kallista käsityötä ja valinnanvaraa on vähemmän. Siroja puukuitu-uurnia on monia kokoja ja värejä, mutta vahvasorminen pystyy vääntelemään materiaalin rikki paljain käsin. 

Pellavaa vai jotain halvempaa?
Pellavapussi on yksi suosituimmista uurnista. Eikä ihme: pussi on hillityn kaunis, ekologinen ja edullinen. Pellava on nykyään melko kallista, joten monissa tuhkaamoissa on myynnissä myös muuta materiaalia olevia kangaspusseja tuhkille. Meillä pussit ovat joko 100 % pellavaa (Valkotassu, Sinitassut ja Ruusu) tai pellavasekoitetta. Kaikissa on mukana kankaiset, tiiviit sisäpussit. Itselleni on tärkeää myös se, että pussin pohjaan on ommeltu muotoa antavat saumat. Yksi työvaihe lisää ompelijan työhön toki tulee, mutta litteä pussi tuntuu minusta viimeistelemättömältä. Muotoon ommeltu pussi myös pysyy nätisti pystyssä vaikkapa hyllyssä. Pussien materiaaleja (onko sisäpussi paperia / kangasta?) ja hintoja kannattaa vertailla. 

Liiankin kestävää?
Korkeapolttoinen keramiikka on kestävää ja kaunista. Muistathan kuitenkin, että keraamista uurnaa ei saa haudata, koska se ei maadu. Jos tarkoituksesi on jossain vaiheessa haudata tai sirotella tuhka keraamisesta uurnasta, pyydä jättämään uurna sinetöimättä. Silloin saat siroteltua / haudattua tuhkat rikkomatta uurnaa. Keramiikan kierrättäminen on ongelmallista, joten rikkonainen uurna kuuluu sekajätteeseen. 

Toinen ääripää materiaaleista on Sulapac. Hieno suomalaiskeksintö: ekologinen, täysin maatuva ja puuteollisuuden sivuvirtoja hyödyntävä. Uurnan muotoilu jakaa kuitenkin mielipiteet hyvin vahvasti. Onko uurna sinusta selkeälinjainen ja tyylikäs vai jotain muuta?

Saa miettiä rauhassa
Uurnan valinta shokissa ja surun murtamana on vaikeaa. Jos asioit meillä paikan päällä, ei uurnaa ole pakko valita juuri silloin. Voit rauhassa miettiä asiaa kotona päivän, pari - kauemminkin, jos haluat. Ja jos vuosien päästä haluatkin erilaisen uurnan, voidaan tuhkat täällä vaihtaa uuteen - vaikkapa myöhemmin menehtyneen lemmikin kanssa samanlaiseen. 
Miettimisajasta tai uurnan vaihdosta ei ole minulle mitään vaivaa, joten kiireessä ei tarvitse kenenkään päätöksiä tehdä. Sen verran tärkeästä asiasta on kysymys.

Vertaistuesta apua suruun

Maanantai 29.5.2023 - Satu

Kun Mikke-koirani menehtyi yllättäen maaliskuussa, olimme aivan shokissa. Toimimme mieheni kanssa konemaisen tehokkaasti ja keräsimme heti kaikki Miken tarvikkeet pois näkyvistä. Roskiin lähtivät ruokakupit, lelut ja harjat. Jo samana iltana tuhkasin Miken samoin kuin olen tuhkannut niin monet muutkin koirat näiden vuosien aikana. Tuhkauksen ajaksi sytytin kullanvärisen kynttilän, jonka olin saanut vähän aiemmin eräältä asiakkaltani. 
Seuraavana yönä valvoin ja itkin ääneen. Tuntui siltä kuin omakin elämäni olisi ohi. Missään ei olisi enää mitään mieltä. Elämää ilman Mikkeä olisi valitettavasti pahimmillaan ehkä edessä vielä viisikymmentä vuotta. Silloin suvun pitkäikäisyysgeenit tuntuivat tuomiolta.

Koitti seuraava aamu, sunnuntai. Avasin työpuhelimen ja sain viestin, että erään perheen koira oli menehtynyt kotona. Sovin tuonnista tuhkaamolle heti samana aamuna. Yhdessä itkimme kuolleita rakkaitamme. Perheen rouvan tuskainen itku herätti minussa kuitenkin taas lohduttajan ja auttajan. Sanoin hänelle, että kyllä hän selviää. Kyllä me selviämme.

Siitä lähtien ajattelin aamuisin, että kun jaksan jotenkin luovia päivän iltaan asti, pääsen nukkumaan. Ja niin tein. Itkin, tein töitä ja lenkkeilin urheasti niissäkin maastoissa, joissa olimme Miken kanssa käyneet. Päivät kuluivat, yöt kuluivat välillä valvoen ja itkien, mutta olin elossa.
Miken kuolemasta on kulunut nyt kaksi ja puoli kuukautta. Niistä päivistä kahtena en ole itkenyt. (Kyllä, pidän lukua...) Rauhalliset hetket ovat pahimpia. Olen siivonnut kaappeja, siirrellyt huonekaluja, raivannut pois tavaroita... Mitä vain, että ajatukset pysyisivät poissa Miken viimeisistä hetkistä.

Kaiken surun keskellä olen kuitenkin ollut siitä onnellisessa asemassa, että minulla on ollut valtava määrä vertaistukea saatavilla! Asiakaskohtaamiset ovat olleet minulle tärkeä lohtu ja tuki kuluneen kevään aikana. Pisimmät keskustelut olen käynyt niiden kanssa, joiden lemmikki on myös menehtynyt äkillisesti. Nuoren ja terveen lemmikin menettäneitä on yllättävän paljon. Kaikki kissat ja koirat eivät saa nauttia rauhallisista senioripäivistä, vaan eteen tulee yhtäkkiä jotain lopullista. 

Synkimpinä päivinä on joku viisas kokenut koiranomistaja sanonut minulle, että kyllä se olo vielä helpottuu. Ei kai sitä voi muuta kuin uskoa. 

Entä jos ihmisellä ei ole ketään, joka ymmärtäisi tämän kaltaista surua? Jossain päin Suomea on jo sururyhmiä lemmikkinsä menettäneille. Niin kauan kuin sellaista ei täällä päin ole, lupaan toimia auttajana ja kuuntelijana. Minulle saa soittaa, vaikka lemmikkiä ei olisi meillä tuhkattukaan. Kyllä me selviämme! 

Surun murtamana

Maanantai 13.3.2023 - Satu

Kun kaikki oli vielä hyvin 
Tämä kuva on viime elokuulta. Mikke näyttää niin onnelliselta. Ja ehkä hän olikin. Mukava lenkki takana ja pian pääsisi sisälle rakkaan ihmisveljen luo rapsutuksia ja hellittelyjä saamaan. Jos olisi aamupala-aika, saisi vielä pienen palan ruisleivän reunasta niin kuin aina ennenkin.

Viime lauantaihin asti Mikke oli täysin terve, keski-ikäinen kooikeriherra. Viisas ja äärettömän tottelevainen. Täynnä tarmoa, elämää ja rakkautta. Seurasi kaikkialle ja oli äärettömän ilahtunut joka kerta kun tulin suihkusta. Lelu suussa, häntä heiluen toivotti tervetulleeksi - olinhan ollut poissa ehkä peräti viisi minuuttia. 

Kaikki seitsemän vuotta elimme niin, että Mikellä olisi mahdollisimman hyvä elämä. Koska työskentelen kotona, hänen ei tarvinnut koskaan olla pitkiä aikoja yksin. Jaksotin työni niin, että Mikke pääsi lenkille keskellä päivääkin. Ja jos jostain syystä pitkälle lenkille ei ollut aikaa, niin ainakin kotipihalla käytiin muutamalla jalannostolla. Epäterveellisiä herkkuja ei annettu, kunnosta pidettiin huolta puolin ja toisin: Mikke lenkitti meitä ja me Mikkeä. Edessä piti olla vielä monia yhteisiä vuosia.

Lauantai 11.3.
Kunnes koitti lauantai aamu. Mikellä kerran aiemmin oireillut peniksen prolapsi (paraphimosis) uusiutui. Kainuun päivystävä eläinlääkäri ei ennättänyt ottaa meitä vastaan muiden kiireittensä takia, joten jouduimme ajamaan Ouluun. Vaikka Mikke pääsi siellä heti hoitoon, mitään ei ollut enää tehtävissä. Turvotusta ei saatu laskemaan ja penis oli jo ennättänyt vaurioitua yhä enemmän hoitoyrityksen aikana. En tarvinnut miettiä hetkeäkään. Miken täytyi päästä pois kärsimästä.

Paluumatka tuntui pitkältä. Mikke pötkötti auton takaosassa valkeassa pussissa. Ajoimme vaitonaisina kotiin, yritimme syödä jotain ja veimme Miken tuhkaamolle. Sytytin kynttilän ja tein Mikelle sen palveluksen, jonka olen näiden vuosien aikana tehnyt lukuisille muille lemmikeille. Tuhkaus kesti vähän yli tunnin. Miken kehoa ei enää ole. 

Tyhjyys
Tänään, kaksi päivää myöhemmin osa Miken tuhkasta on säilötty keraamiseen valko-ruskeaan uurnaan. Miken ihmisveli toivoi niin. Loput laitoin paperipussissa pahvirasiaan odottamaan kesää ja hautaamista.
Minun pitäisi tehdä töitä. Käsitellä lemmikkien tuhkia ja laittaa ne uurniin. Istun kuitenkin tässä työpöytäni ääressä itkemässä. Talo on tyhjä. Ainoa ääni on pyykinpesukoneen vaimea hurina talon toisessa päässä. Työpöytäni lähellä, ikkunan edessä oleva sänky on tyhjä. Se oli Miken tähystyspaikka, jossa hän nukkui minun tehdessäni toimistotöitä. Siltä sängyltä hän myös näki pihalle ja pihatielle. Hälytti haukullaan aina kun joku tuli pihaan. Erityiset haukut saivat postimies ja roska-auto.

Olemme raivanneet pois Miken tavarat. Monta petiä (pitihän hänellä olla valinnanvaraa fiiliksen mukaan), iso kopallinen erilaisia leluja, puruluita, muonaa, takkeja koville pakkasille, lisäravinteita hampaiden ja nivelten hyvinvointiin, taluttimia, pantoja, heijastinliivejä, punkkeja karkottavia bandanahuiveja, kuivamuonaa, herkkupaloja kynnenleikkuun palkkioksi, harjoja, punkkipinsettejä, ensiapupakkauksia... Mitä kaikkea meillä olikaan Mikkeä varten! Koti näyttää ja tuntuu tyhjältä.

Jo paluumatkalla Oulusta tyhjyys oli se sana, joka kuvasi tunteitamme. Kaikenkattava tyhjyys. Niin suuri tyhjyys, että se tekee kipeää.
Miten niin pieni ystävä voi jättää niin suuren aukon elämään? Illalla talo tuntui oudon kylmältä ja pimeältä. Muistin silloin joskus kauan sitten lukemani runon:

Koira tulee illalla
kotiin.
Kun se kiertyy paikalleen
ja nukahtaa,
alkaa sen sydänlämpö levitä
huoneisiin

- Risto Rasa -

Tuota lämpöä ei tule korvaamaan tuleva kevät eikä kesä. Vaikka sää olisi helteinen, on meidän talomme tyhjä ja kylmä.

Selviytyminen
Minulle työ tuhkaamolla on eräänlaista kutsumustyötä, koska haluan auttaa ihmisiä surun keskellä. Kun ensimmäinen koirani Bessi kuoli, olin niin murheen murtama, että en halunnut kokea sitä enää koskaan. Meni 12 vuotta ennen kuin uskalsin ottaa toisen koiran. Niin paljon pelkäsin tätä tunnetta ja epätoivoa. Aina kun olen ottanut täällä vastaan asiakkaan, olen ajatellut hänen suruaan ja halunnut auttaa kaikin mahdollisin tavoin. Ja joka kerta olen ajatellut... jonain päivänä tuo tilanne osuu omallekin kohdalle. Mikkekin voi kuolla milloin vain.

Surun karkottamiseen ei ole poppakonsteja. Asiakkaille olen voinut sanoa vain, että onneksi suru muuttaa ajan myötä muotoaan. Suurin tuska hälvenee viikkojen myötä ja muuttuu lempeäksi kaipaukseksi ja helläksi muisteluksi. Me olemme vielä shokissa ja surusta nääntyneitä, mutta tieto siitä, että aika parantaa, antaa pientä lohtua. Otin eilen, sunnuntaina, vastaan pariskunnan, joiden iäkäs koira oli kuollut. Halasin rouvaa ja sanoin, että kyllä me selviämme. Muuta vaihtoehtoa ei ole.

Resilienssi
Nykyään puhutaan paljon resilienssistä eli psyykkisestä selviytymiskyvystä. Onneksi herkkyys ei ole heikkoutta, vaan tiedän selviäväni suuristakin murheista ja vastoinkäymisistä. Olen perehtynyt jonkin verran ratkaisukeskeisen terapian perusteisiin. Tiedän, että se mikä on auttanut aiemmin, auttaa nytkin. Minun kohdallani apu ja lohtu löytyy tekemisestä ja työstä. Vuosi sitten, kun mieheni kamppaili hengestään teho-osastolla, siivosin kotia raivokkaasti. Otin vastaan asiakkaita. Tein töitä. Raivasin kaappeja. Selvisin. Me selvisimme.

Tämän kirjoituksen jälkeen en siis enää itke tietokoneen ääressä muistelemassa Mikkeä ja lukemassa runoja. Minä siivoan, minä suunnittelen, minä teen töitä ja autan ihmisiä. En halua lietsoa surua enää suuremmaksi, sillä sitä en kestäisi.
Ehkä jonakin päivänä lähiaikoina vietämme Mikelle muistohetken perheen kanssa, mutta suruun ei saa hukkua. Se, että arjen on jatkuttava ei vähennä Miken arvoa. Me tiedämme, että hän oli äärettömän rakas ja korvaamaton. 

Tulevaisuus
Mikkeä ei voi korvata kukaan toinen koira. Hän oli ainutlaatuinen, oma erikoinen persoonansa. Nämä pari päivää ilman häntä ovat kuitenkin osoittaneet sen, että me olemme koiraperhe. Emme ole tottuneet istumaan sohvalla telkkaria tuijottamassa. Emme ole tottuneet olemaan sisällä "huonolla" säällä. Me haluamme tempaista itsemme ulos lenkille kello kuudelta tai viimeistään seitsemältä aamulla. Me haluamme pysyä kotona etelänmatkojen sijaan. Me haluamme lähteä lenkille lauantai-iltana saunan jälkeen pakkaseen ja antaa  minun pitkien, märkien hiusteni jäätyä puikoiksi. Me haluamme jättää sukulaisvierailun väliin, koska koiralla ei ole hoitajaa. Me haluamme, että postimies saa haukut joka kerta paketin tuodessaan. Me haluamme antaa tummien vaatteittemme peittyä valkeisiin karvoihin. Me haluamme kaivella koirankarvan voileipämme välistä. Me haluamme, että meillä on aina vähän hiekkaa ja karvoja lattialla.

Ohimennen kysäisin Miken kasvattajalta, josko meille olisi vielä joskus luvassa koirapoika. Ei Miken korvaajaksi, vaan omaksi itsekseen. Rakastavaan kotiin. Ehkä elämässä on vielä pientä toivoa.

Miltä tuhka näyttää?

Perjantai 26.8.2022 - Satu

Millaista lemmikin tuhka on?

Monen lemmikin uurna päätyy sinetöitynä omistajan hyllyyn. Millaista tuhkaa sisällä on?

Oma näkemykseni on, että lemmikin tuhka täytyy käsitellä yhtä hyvin kuin ihmistenkin tuhka. Se tarkoittaa sitä, että tuhkaus suoritetaan aikaa, vaivaa ja polttoainetta (useimmat tuhkaamot toimivat polttoöljyllä) säästämättä. Ja että tuhka käsitellään asianmukaisesti ennen asiakkaalle toimittamista.

Tarpeeksi aikaa ja asianmukaiset laitteet

Kun eläimen tuhkaukseen käytetään riittävästi aikaa, tuhka on steriiliä, puhdasta ja hajutonta. 

Jotta tuhka olisi tasajakoista, se käsitellään vielä ennen uurnaan laittoa erityisellä laitteella. Näin tehdään myös ihmisten tuhkille. Samalla tuhkasta poistetaan siitä löytyvät metallit (pannasta jääneet tai kirurgiset metallit).

Millaista oikein käsitelty tuhka sitten on? Vähän kuin rantahiekkaa tai kuten joskus itse sanon "grahamjauhoa". Mukana voi olla karkeampaa ainesta ja hippusia, mutta yleisilme on jauhomainen. Väri on vaaleahkon harmaa tai beigeen vivahtava, joskus hyvinkin vaalea.

Jos tuhka on hyvin tummaa tai muistuttaa puun poltossa muodostuvaa tuhkaa, pitäisi hälytyskellojen alkaa soida. Jotain on silloin pahasti vialla. 

Kaikissa tuhkaamoissa tuhkaa ei käsitellä asianmukaisin laittein. Tiedän, että joissakin tuhkaamoissa on käytetty siihen jopa betonimyllyä! Toivon kuitenkin, että sellaiset viritelmät olisivat jo historiaa ja lemmikkien omistajat voisivat huoletta sirotella tuhkat ilman isompia yllätyksiä. 
Jos asia mietityttää, kannattaa se varmistaa omasta tuhkaamosta ennen päätöstä eläimen tuhkaamisesta. 

Uurnan valinnasta

Keskiviikko 26.1.2022 klo 9.08 - Satu

Lemmikin kuolema tulee usein yllättäen, vaikka ikää olisikin jo paljon. Siksi kovinkaan moni asiakkaistani ei ole miettinyt uurnan valintaa etukäteen. Tässä kirjoituksessa muutama sananen eri vaihtoehdoista.

Jos haluat säilyttää uurnan kotona muistona vuosia tai kenties vuosikymmeniä, valinnanvaraa on paljon. Voit valita oikeastaan minkä uurnan vain pahvirasiasta hienoimpaan sorvattuun tai keraamiseen uurnaan. 

Haudattavaksi kannattaa valita luonnonmateriaalia oleva, maatuva uurna. Näitä ovat meidän uurnistamme pellavapussit, kaikki puiset uurnat, Kirstu-uurna sekä Naturn-uurna. Myös pahviuurnan voi haudata siltään, mikäli tuhka on sen sisällä paperipussissa. 

Entä jos tuhka on tarkoitus sirotella? Sirotteluun sopii oikeastaan mikä uurna vain, jos sen kantta ei ole liimattu kiinni. Pyydä silloin, että uurna jätetään sinetöimättä / liimamatta. Erityisen hyvä tuhkan sirotteluun on jo aiemmin mainittu Naturn. Se on niin hieno tuote, että siitä tässä vielä lisää...

Naturn-uurna on kotimainen, ekologinen uurna. Sen materiaali on täysin puu- ja kasvipohjainen Sulapac, joka ei haudattaessakaan aiheuta vahinkoa ympäristölle. Uurnan hiilijalanjälki on pieni ja maatuminen perinteisiä materiaaleja selvästi nopeampi. Luonnonystävän valinta siis ehdottomasti! Naturnissa on kierrekansi, joten tuhkan sirottelu on helppoa. 

Kaikki myynnissä olevat uurnamme eivät näy Faunan nettisivuilla. Tarjolla on myös muita vaihtoehtoja, lähinnä yksittäiskappaleita eri värisiä mäntyuurnia sekä 2-laatuisia uurnia haudattavaksi. Myös iki-ihania lintukansiuurnia on vielä jokunen kappale saatavilla. Jos et pääse käymään meillä itse, lähetän kyllä kuvia nähtäväksesi! 

Jos lemmikkini yhteistuhkataan

Torstai 9.12.2021 klo 8.02 - Satu

Yhteistuhkausta kutsutaan monissa tuhkaamoissa muistotuhkaukseksi. Samasta asiasta on kuitenkin kysymys, eli silloin kerralla tuhkataan useampi lemmikki eikä yksittäisen lemmikin tuhkaa ole siitä eroteltavissa. Se, minne tämä useamman lemmikin tuhka sijoitetaan, on tuhkaamokohtainen. Asiasta kannattaa ottaa selvää, sillä jossain päin Suomea oli taannoin kohu siitä, että yhteistuhkattujen lemmikkien tuhka päätyi kaatopaikalle. Ainakin meillä tuhkan sijoituspaikka on kirjattu myös ympäristölupaan - niin luultavasti muillakin. Useimmiten tuhka päätynee metsään tai pieneläinten hautausmaan muistolehtoon.

Meillä Faunalla yhteistuhkaukset ovat ehkä vähän erilaisia kuin monessa muussa yrityksessä. Kerralla ei tuhkata niin monia eläimiä kuin se teknisesti olisi mahdollista, vaan tässäkin asiassa tulee hempeiltyä. Pienelle koiranpennulle olen valinnut yhteistuhkaukseen mukaan "äidillisen näköisen" isomman koiran... Eikä kissoja meillä tuhkata koirien kanssa yhdessä, vaikka yhteistuhkaus olisikin heille valittu. Jotenkin vain tuntuu siltä. 
Vierastan tuhkausuunien valmistajien markkinointipuheita ja yleensäkin sitä, että kustannustehokkuus menee maailmassa niin monesti inhimillisyyden edelle. Minulle ei ole tärkeää se, kuinka monta lemmikkiä laitteella voi tuhkata päivässä. Kaikkea ei voi mitata rahassa. 

Koska asumme metsän reunassa, meille on luonnollista, että yhteistuhkattujen lemmikkien tuhka haudataan metsään. Alue on naapurimme omistama, mutta meillä on kirjallinen sopimus siitä, että tuhkan saa sijoittaa sinne. Hautaamme tai sirottelemme tuhkan eri puolille aluetta, mitään erikseen merkittyä paikkaa ei ole. Ajattelen niin, että juuri tuollaisessa metsässä moni koira - ja miksei kissakin - mielellään liikkuisi. Puhdasta Kainuun luontoa parhaimmillaan. Talvella siellä on äärettömän hiljaista. 

Jos haluat sytyttää kynttilän meillä muistotuhkatulle lemmikille, sen voit tehdä vaikkapa pieneläinten hautausmaa Sinisellä Sillalla. Siellä on muistokivi ja lyhty muualle haudatuille lemmikeille. Meillä, asiakastilamme ulkopuolella, palaa kynttilä lyhdyssä jokaisen tuhkauksen aikana ja seuraavana päivänäkin - sen verran pitkä paloaika näkyy noissa lyhtykynttilöissä olevan.
Suunnitelmissani on hankkia meillekin muistokivi. Sen sijoituspaikka vain on ongelmallinen. Kotimme läheltä kun pitäisi löytää paikka, jossa muutkin voisivat vaivatta vierailla. 

Tervetuloa käymään meillä

Sunnuntai 5.12.2021 klo 13.41 - Satu

Kun perustin lemmikkituhkaamon Kajaaniin vuosia sitten, en ollut itse koskaan käynyt tuhkaamolla. En ollut myöskään lähettänyt lemmikkiäni tuhkattavaksi eläinlääkäriaseman kautta. Rakas Bessi-perhoskoirakin haudattiin suvun maille Iisalmeen vuosituhannen alussa, koska tietoa tuhkausmahdollisuudesta ei silloin ollut.

Samoin on monen meillä käyvän asiakkaan laita. Aiemmin menehtynyt koira tai kissa on saatettu tuhkata jossain kauempana, eikä tuhkaamolla ole ollut mahdollista käydä. Yrityksen nettisivut kertovat ehkä jotain, mutta mistä voi tietää, onko kaikki vain kaunista mainospuhetta? 

Juuri siksi toivoisin mahdollisimman monen asiakkaan käyvän meillä. Joko tuomassa lemmikin tai sitten vasta uurnanhakureissulla. Voi meillä käydä jo siinäkin vaiheessa kun vasta harkitsee lemmikin tuhkausta. Toki arjen kiireiden keskellä - tai jos sattuu asumaan kauempana - se ei välttämättä aina onnistu. Mielelläni kuitenkin juttelen ja vastailen kysymyksiin.
Ja kuuntelen, koska kaikilla ei välttämättä ole läheisiä, joilla olisi aikaa jutella. Rehellisesti sanottuna tämä minunkin työni on aika yksinäistä. Useimmat kun jättävät lemmikin eutanasian jälkeen eläinlääkäriasemalle odottamaan noutoa.

Minut tavanneet ihmiset ovat joskus olleet yllättyneitä. Useimmat odottavat tapaavansa myyntitykin, joka puhuu heidät pyörryksiin ja esittelee mahdollisimman kalliita uurnia. Osa mieltää tuhkaamoyrittäjän miehenkörilääksi, joka viis välittää toisten nelijalkaisista perheenjäsenistä. Kumpikaan ei täsmää minuun. Minulta puuttuu kokonaan ns. työminä. Eli olen kaikille sama, oma itseni. Luonteeltani olen valitettavasti herkempi ja pehmeämpi kuin iso osa ihmisistä. Muuan asiakas (Terveiset T.H.lle!) sanoi minusta aika osuvasti: "Et sinä kyllä kovin karski ole." En ole. Tervetuloa meille. Sovithan kuitenkin tulostasi etukäteen.

Sanotaan, että koirat muistuttavat omistajiaan ja päin vastoin. Tässä rakas Mikke, eli Cavalriina's Harte Herkules. Ehkä meissä jotain samaa on?