Kun perustin lemmikkituhkaamon Kajaaniin vuosia sitten, en ollut itse koskaan käynyt tuhkaamolla. En ollut myöskään lähettänyt lemmikkiäni tuhkattavaksi eläinlääkäriaseman kautta. Rakas Bessi-perhoskoirakin haudattiin suvun maille Iisalmeen vuosituhannen alussa, koska tietoa tuhkausmahdollisuudesta ei silloin ollut.

Samoin on monen meillä käyvän asiakkaan laita. Aiemmin menehtynyt koira tai kissa on saatettu tuhkata jossain kauempana, eikä tuhkaamolla ole ollut mahdollista käydä. Yrityksen nettisivut kertovat ehkä jotain, mutta mistä voi tietää, onko kaikki vain kaunista mainospuhetta? 

Juuri siksi toivoisin mahdollisimman monen asiakkaan käyvän meillä. Joko tuomassa lemmikin tai sitten vasta uurnanhakureissulla. Voi meillä käydä jo siinäkin vaiheessa kun vasta harkitsee lemmikin tuhkausta. Toki arjen kiireiden keskellä - tai jos sattuu asumaan kauempana - se ei välttämättä aina onnistu. Mielelläni kuitenkin juttelen ja vastailen kysymyksiin.
Ja kuuntelen, koska kaikilla ei välttämättä ole läheisiä, joilla olisi aikaa jutella. Rehellisesti sanottuna tämä minunkin työni on aika yksinäistä. Useimmat kun jättävät lemmikin eutanasian jälkeen eläinlääkäriasemalle odottamaan noutoa.

Minut tavanneet ihmiset ovat joskus olleet yllättyneitä. Useimmat odottavat tapaavansa myyntitykin, joka puhuu heidät pyörryksiin ja esittelee mahdollisimman kalliita uurnia. Osa mieltää tuhkaamoyrittäjän miehenkörilääksi, joka viis välittää toisten nelijalkaisista perheenjäsenistä. Kumpikaan ei täsmää minuun. Minulta puuttuu kokonaan ns. työminä. Eli olen kaikille sama, oma itseni. Luonteeltani olen valitettavasti herkempi ja pehmeämpi kuin iso osa ihmisistä. Muuan asiakas (Terveiset T.H.lle!) sanoi minusta aika osuvasti: "Et sinä kyllä kovin karski ole." En ole. Tervetuloa meille. Sovithan kuitenkin tulostasi etukäteen.

Sanotaan, että koirat muistuttavat omistajiaan ja päin vastoin. Tässä rakas Mikke, eli Cavalriina's Harte Herkules. Ehkä meissä jotain samaa on?