Tuhkaamolta - avoimesti
Vertaistuesta apua suruunMaanantai 29.5.2023 - Satu Kun Mikke-koirani menehtyi yllättäen maaliskuussa, olimme aivan shokissa. Toimimme mieheni kanssa konemaisen tehokkaasti ja keräsimme heti kaikki Miken tarvikkeet pois näkyvistä. Roskiin lähtivät ruokakupit, lelut ja harjat. Jo samana iltana tuhkasin Miken samoin kuin olen tuhkannut niin monet muutkin koirat näiden vuosien aikana. Tuhkauksen ajaksi sytytin kullanvärisen kynttilän, jonka olin saanut vähän aiemmin eräältä asiakkaltani. Koitti seuraava aamu, sunnuntai. Avasin työpuhelimen ja sain viestin, että erään perheen koira oli menehtynyt kotona. Sovin tuonnista tuhkaamolle heti samana aamuna. Yhdessä itkimme kuolleita rakkaitamme. Perheen rouvan tuskainen itku herätti minussa kuitenkin taas lohduttajan ja auttajan. Sanoin hänelle, että kyllä hän selviää. Kyllä me selviämme. Siitä lähtien ajattelin aamuisin, että kun jaksan jotenkin luovia päivän iltaan asti, pääsen nukkumaan. Ja niin tein. Itkin, tein töitä ja lenkkeilin urheasti niissäkin maastoissa, joissa olimme Miken kanssa käyneet. Päivät kuluivat, yöt kuluivat välillä valvoen ja itkien, mutta olin elossa. Kaiken surun keskellä olen kuitenkin ollut siitä onnellisessa asemassa, että minulla on ollut valtava määrä vertaistukea saatavilla! Asiakaskohtaamiset ovat olleet minulle tärkeä lohtu ja tuki kuluneen kevään aikana. Pisimmät keskustelut olen käynyt niiden kanssa, joiden lemmikki on myös menehtynyt äkillisesti. Nuoren ja terveen lemmikin menettäneitä on yllättävän paljon. Kaikki kissat ja koirat eivät saa nauttia rauhallisista senioripäivistä, vaan eteen tulee yhtäkkiä jotain lopullista. Synkimpinä päivinä on joku viisas kokenut koiranomistaja sanonut minulle, että kyllä se olo vielä helpottuu. Ei kai sitä voi muuta kuin uskoa. Entä jos ihmisellä ei ole ketään, joka ymmärtäisi tämän kaltaista surua? Jossain päin Suomea on jo sururyhmiä lemmikkinsä menettäneille. Niin kauan kuin sellaista ei täällä päin ole, lupaan toimia auttajana ja kuuntelijana. Minulle saa soittaa, vaikka lemmikkiä ei olisi meillä tuhkattukaan. Kyllä me selviämme! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: suru, lemmikin menetys, vertaistuki, |
Surun murtamanaMaanantai 13.3.2023 - Satu Kun kaikki oli vielä hyvin Viime lauantaihin asti Mikke oli täysin terve, keski-ikäinen kooikeriherra. Viisas ja äärettömän tottelevainen. Täynnä tarmoa, elämää ja rakkautta. Seurasi kaikkialle ja oli äärettömän ilahtunut joka kerta kun tulin suihkusta. Lelu suussa, häntä heiluen toivotti tervetulleeksi - olinhan ollut poissa ehkä peräti viisi minuuttia. Kaikki seitsemän vuotta elimme niin, että Mikellä olisi mahdollisimman hyvä elämä. Koska työskentelen kotona, hänen ei tarvinnut koskaan olla pitkiä aikoja yksin. Jaksotin työni niin, että Mikke pääsi lenkille keskellä päivääkin. Ja jos jostain syystä pitkälle lenkille ei ollut aikaa, niin ainakin kotipihalla käytiin muutamalla jalannostolla. Epäterveellisiä herkkuja ei annettu, kunnosta pidettiin huolta puolin ja toisin: Mikke lenkitti meitä ja me Mikkeä. Edessä piti olla vielä monia yhteisiä vuosia. Lauantai 11.3. Paluumatka tuntui pitkältä. Mikke pötkötti auton takaosassa valkeassa pussissa. Ajoimme vaitonaisina kotiin, yritimme syödä jotain ja veimme Miken tuhkaamolle. Sytytin kynttilän ja tein Mikelle sen palveluksen, jonka olen näiden vuosien aikana tehnyt lukuisille muille lemmikeille. Tuhkaus kesti vähän yli tunnin. Miken kehoa ei enää ole. Tyhjyys Olemme raivanneet pois Miken tavarat. Monta petiä (pitihän hänellä olla valinnanvaraa fiiliksen mukaan), iso kopallinen erilaisia leluja, puruluita, muonaa, takkeja koville pakkasille, lisäravinteita hampaiden ja nivelten hyvinvointiin, taluttimia, pantoja, heijastinliivejä, punkkeja karkottavia bandanahuiveja, kuivamuonaa, herkkupaloja kynnenleikkuun palkkioksi, harjoja, punkkipinsettejä, ensiapupakkauksia... Mitä kaikkea meillä olikaan Mikkeä varten! Koti näyttää ja tuntuu tyhjältä. Jo paluumatkalla Oulusta tyhjyys oli se sana, joka kuvasi tunteitamme. Kaikenkattava tyhjyys. Niin suuri tyhjyys, että se tekee kipeää.
- Risto Rasa - Tuota lämpöä ei tule korvaamaan tuleva kevät eikä kesä. Vaikka sää olisi helteinen, on meidän talomme tyhjä ja kylmä. Selviytyminen Surun karkottamiseen ei ole poppakonsteja. Asiakkaille olen voinut sanoa vain, että onneksi suru muuttaa ajan myötä muotoaan. Suurin tuska hälvenee viikkojen myötä ja muuttuu lempeäksi kaipaukseksi ja helläksi muisteluksi. Me olemme vielä shokissa ja surusta nääntyneitä, mutta tieto siitä, että aika parantaa, antaa pientä lohtua. Otin eilen, sunnuntaina, vastaan pariskunnan, joiden iäkäs koira oli kuollut. Halasin rouvaa ja sanoin, että kyllä me selviämme. Muuta vaihtoehtoa ei ole. Resilienssi Tämän kirjoituksen jälkeen en siis enää itke tietokoneen ääressä muistelemassa Mikkeä ja lukemassa runoja. Minä siivoan, minä suunnittelen, minä teen töitä ja autan ihmisiä. En halua lietsoa surua enää suuremmaksi, sillä sitä en kestäisi. Tulevaisuus Ohimennen kysäisin Miken kasvattajalta, josko meille olisi vielä joskus luvassa koirapoika. Ei Miken korvaajaksi, vaan omaksi itsekseen. Rakastavaan kotiin. Ehkä elämässä on vielä pientä toivoa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: koiran kuolema, suru, eutanasia |